ADHD:lla (attention deficit hyperactivity disorder) tarkoitetaan aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriötä, josta käytetään myös nimitystä tarkkaavuus- ja yliaktiivisuushäiriö. Häiriön keskeisimpiä oireita ovat pitkäkestoiset ja toimintakykyä haittaavat aktiivisuuden ja tarkkaavuuden säätelyn ongelmat sekä impulsiivisuus.
ADHD:n keskeisimpiä oireita ovat tarkkaamattomuus, yliaktiivisuus ja impulsiivisuus.
ADHD:sta voidaan tunnistaa kolme esiintymismuotoa sen mukaan, esiintyykö henkilöllä kaikkia keskeisiä ydinoireita vai pelkästään tarkkaamattomuusoireita tai yliaktiivisuus-impulsiivisuusoireita. ADHD:n oireet eivät siis esiinny täysin samanlaisina kaikilla, ne voivat painottua eri tavoin ja ne voivat olla eriasteisia henkilöstä ja iästä riippuen. Tästä johtuen ADHD:n aiheuttamien haasteiden laajuus ja voimakkuus vaihtelee myös yksilöllisesti.
ADHD:sta puhuttaessa tarkoitetaan usein esiintymismuotoa, jossa esiintyy kaikkien kolmen ydinoireen aiheuttamia haasteita. Nämä haasteet ilmenevät arjen vaikeutena hallita omaa toimintaa ja sen suunnittelua, impulsiivisena ja motorisesti levottomana käyttäytymisenä sekä tavallista korkeampana häiriöherkkyytenä keskittymistä vaativissa tehtävissä.
ADHD:n tarkkaamattomuuspainotteisessa alatyypissä, josta käytetään myös nimitystä ADD (attention deficit disorder), ei sen sijaan esiinny lainkaan yliaktiivisuutta ja impulsiivisuutta tai niitä esiintyy vain vähäisessä määrin. Arjen haasteet aiheutuvat lähinnä keskittymisvaikeuksista ja tarkkaavuuden säätelyn ongelmista, jotka näkyvät muun muassa asioiden unohteluna, päivähaaveiluna sekä hitautena tehdä tehtäviä ja hoitaa asioita.
ADHD saattaa heikentää toimintakykyä ja esimerkiksi opiskelu- ja työtehtävistä suoriutumista. Häiriön aiheuttamat haasteet ovat usein tahdosta riippumattomia ja niihin on mahdollista saada apua. ADHD:hen liittyy myös erityisvahvuuksia, joita kannattaa tunnistaa ja tukea.
Mikä aiheuttaa ADHD:n ja kuinka yleinen se on?
ADHD on kehityksellinen neuropsykiatrinen häiriö, jonka esiintyvyys lapsilla ja nuorilla on noin 5 % ja aikuisilla 3 %.
ADHD:n syyt ovat ensisijaisesti geneettisiä eli perinnöllisiä. Aivojen välittäjäaine dopamiinin säätelyn poikkeavuus on merkittävimpiä syitä häiriön taustalla. ADHD:n selkeä perinnöllinen luonne merkitsee sitä, että jos yhdellä perheenjäsenellä on oireita, on varsin todennäköistä, että muillakin perheenjäsenillä on samankaltaisia oireita. Lähisukulaisilla (vanhemmat, sisarukset, lapset) on 2-8 kertaa muuta väestöä korkeampi todennäköisyys aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriöön. ADHD:n oirekuvan kehittymiseen voivat vaikuttaa lisäksi raskauteen ja synnytykseen liittyvät tekijät, synnynnäiset rakenteelliset ominaisuudet sekä erilaiset psykososiaaliset tekijät.
ADHD on yleisempi pojilla kuin tytöillä. Syytä tähän ei tunneta täysin, mutta yhtenä selityksenä pidetään tyttöjen ADHD-oireiden huonompaa tunnistamista. On melko tavallista, että ADHD:n tarkkaavaisuuspainotteinen alatyyppi havaitaan oireiden luonteen vuoksi vasta peruskoulun jälkeen, kun enemmän omaa vastuuta vaativa opiskelu tai työ ei sujukaan odotusten mukaisesti. Aikuisiän ADHD:n matalampaa esiintyvyyttä näyttäisi selittävän myös oireiden huonompi tunnistaminen, oireiden parempi hallinta, sekä mahdollinen oireiden lievittyminen, vaikka itse häiriö ei täysin häviäkään iän myötä. ADHDoireet voivat iän myötä myös vaikeutua.