Ajoterveydellä tarkoitetaan toimintakykyä liikenteessä. Sen keskeisiä osia ovat liikennenäkö, kognitio ja motoriikka. Monilla sairauksilla voi olla vaikutusta ajoterveyteen. Ajoterveysarvioinnilla pyritään varmistamaan, että toimintakyky liikenteessä pysyy turvallisella tasolla.
Ajoterveyden arvioinnin ohjaaminen siirtyi vuoden 2016 alussa sosiaali- ja terveysministeriöltä (STM:ltä) Liikenteen turvallisuusvirastolle eli nykyiselle Liikenne- ja viestintävirasto Traficomille. Sen myötä aiempi ajoterveysasetus ja STM:n lääkäreille antamat ajoterveysohjeet kumottiin. Uudistukset toivat mukanaan merkittäviä kevennyksiä lääkärintodistuksen toimitusvelvollisuuteen. Traficomin uudet, päivitetyt ajoterveysohjeet tulivat voimaan 1.6.2021.
Nykyisen lainsäädännön mukaisesti terve nuori ensimmäistä kertaa ryhmän 1 (mopon, mopoauton, mönkijän, moottoripyörän, traktorin, henkilö- tai pakettiauton) ajokorttilupaa hakiessaan antaa omavakuutuksen. Tällöin nuori itse vakuuttaa täyttävänsä ajoterveysedellytykset. Mikäli edellytykset täyttyvät, erillistä lääkärinlausuntoa ei siis tarvita!
Omavakuutuksessa hakija antaa vakuutuksen siitä, että hänellä ei ole mitään ajokorttilupahakemuslomakkeen kääntöpuolella kuvattuja vikoja, sairauksia tai vammoja. Lisäksi hakija vakuuttaa, että hänen näkönsä on tutkittu viimeisen vuoden aikana asianmukaisesti ja hänen on todettu täyttävän vaatimuksen siitä, että hänen silmiensä yhteisnäkö on vähintään 0,5. Näöntutkimuksen on voinut tehdä lääkäri, terveydenhoitaja tai optikko. Näöntarkkuusvaatimuksen voi täyttää myös silmälasein tai piilolinsseillä.
Hakemuslomakkeen voi täyttää autokoulussa, Ajovarman palvelupisteessä tai Traficomin sähköisen Ensimmäinen ajokortti -asiointipalvelun kautta. Ajovarma on Traficomin palveluntuottaja, jonka palvelupisteissä hoituvat kaikki ajokortin hankintaan liittyvät hakemus- ja lupa-asiat.
Jos sinulla on joskus todettu ADHD, ajoterveysedellytykset eivät täyty. Et voi siis antaa omavakuutusta. Ajokorttiluvan hakemiseksi tarvitset kokonaisvaltaisen ajoterveysarvion ja lääkärinlausunnon ajokyvystä lomakkeella F122. Erikoisalan lääkärinlausuntoa F127 ei käytetä ensimmäistä ajokorttia hakiessa. Lisäksi on syytä huomata, että ADHD-oireisilla voi olla muitakin psykiatrisia tai neurologisia sairauksia, joissa tarvitaan samaa lääkärinlausuntoa F122, kuten:
- Pitkäaikainen unettomuus, voimakas väsymys tai uniapnea
- Mielenterveyden häiriö (esim. vakava masennus, kaksisuuntainen mielialahäiriö, itsetuhoisuus, skitsofrenia tai muu psykoosisairaus)
- Persoonallisuushäiriö
- Alkoholin ongelmakäyttö tai alkoholiriippuvuus
- Huumausaineiden käyttö
- Säännöllinen tai toistuva keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden (ns. kolmiolääkkeiden) käyttö
Terveydenhuoltolain 22 §:ää muutettiin 1.4.2025. Lakimuutoksen myötä hyvinvointialueilla ei ole enää velvollisuutta tarjota ajokorttilääkärinlausuntoja perusterveydenhuollon kautta. Lakimuutos ei koske erikoissairaanhoitoa. Ajokorttia varten tarvittavat lääkärinlausunnot onkin hankittava pääsääntöisesti yksityisiltä palveluntarjoajilta. Työssään autoa tarvitsevat voivat hankkia lausunnot työterveyshuollosta, jos työterveyshuolto tarjoaa tämän palvelun. Hyvinvointialue vastaa kuitenkin edelleen perusterveydenhuollossa tiettyjen opetuksen tai koulutuksen edellyttämien ajokorttilausuntojen antamisesta. Tämä koskee esimerkiksi ammatillisessa perustutkintokoulutuksessa olevia oppilaita ja opiskelijoita, joiden koulutus edellyttää linja-auton tai kuorma-auton ajokorttia.
Ajoterveyttä arvioidessaan lääkäri voi tarvittaessa teettää lisätutkimuksia ja konsultoida erikoislääkäriä. Jos sinua hoitaa erikoislääkäri tai muu ADHD:hen perehtynyt lääkäri, niin hän voi kirjoittaa ADHD:n tilastasi merkinnän sairauskertomukseesi tai vapaamuotoisen lausunnon, jonka antaa sinulle ennen ajoterveystarkastusta. Se ei kuitenkaan ole välttämätöntä, jos ajoterveystarkastuksen tekevällä lääkärillä on henkilökohtaisesti tai sairauskertomusten perusteella tarpeeksi tietoa ADHD-diagnoosistasi ja sen hoidosta.
Ennen ajoterveystarkastusta täytät itse etukäteen lomakkeen F200 eli Esitiedot ajokyvyn arviointia varten. Esim. kohtaan 6 (Onko Teillä mielenterveyshäiriötä?) voit rastittaa Kyllä. Kohtaan 19 kirjaat tarkemmin, että sinulla on ADHD, ja missä sinua on hoidettu sen johdosta. Jos käytät ADHD-lääkkeitä, kirjaat ne kohtaan 20. Ota lomake F200 ja mahdollinen erikoislääkärin merkintä ADHD:stasi mukaan vastaanotolle. Epäselvät kohdat voit vielä yhdessä käydä läpi lääkärin kanssa. Lomake F200 jää potilasasiakirjoihin terveydenhuollon yksikköön.
ADHD on harvoin este ajokortin saamiselle. Täten ADHD-potilaan osalta lääkäri normaalisti rastittaa lomakkeen F122 Terveystarkastustiedot-osion alakohtaan “Löydökset ja niiden vaikutus ajokykyyn” ensin Kyllä kohtaan 5 (Neurologinen sairaus tai muistihäiriö) tai 7 (Psyykkinen sairaus) tai 10 (Ajokyvyn kannalta merkittäviä lääkkeitä) tai 11 (Muu sairaus, mikä). Se, minkä tai mitkä edellä mainitut kohdat lääkäri rastittaa löydöksistä, ei ole kovin merkittävää. Sen sijaan tärkeää on, että sarakkeen oikealle puolelle otsikon “Vaikuttaa ajokykyyn olennaisesti” alle lääkäri rastittaa kyseisen löydöksen osalta Ei (vaikuta).
Mikäli ajoterveystarkastusta tekevä lääkäri on epävarma, vaikuttaako potilaan ADHD oleellisesti ajokykyyn vai ei, voi hän halutessaan konsultoida sähköisesti, puhelimitse tai kirjallisesti erikoislääkäriä. Joskus lääkärillä voi olla vaikeuksia päästä Kanta-arkistoon. Siksi on hyvä, jos sinulla on näyttää ajoterveyttäsi arvioivalle lääkärille paperinen tai sähköinen versio ADHD:tasi hoitavan lääkärin merkinnästä.
ADHD-lääkitys ei luonnollisestikaan ole este ajokorttiluvan saamiselle. Traficomin ohjeissa (Ajoterveyden arviointiohjeet terveydenhuollon ammattilaisille) todetaankin: “ADHD on monimuotoinen tila mm. siksi, että siihen liittyy yleensä merkittävää monihäiriöisyyttä, esim. päihteiden käyttöä tai mielialahäiriöitä. Pelkkä tarkkaavuuden häiriö haittaa liikenneturvallisuutta vähemmän kuin sellainen ADHD, johon liittyy impulsiivisuutta tai elämyshakuisuutta. Erityisen suuressa riskissä ovat henkilöt, joilla on aiemmin ollut toistuvaa väkivaltaisuutta tai muita käytöshäiriöitä. Aikuistuminen vähentää yleensä oireilua. Yleisesti ottaen ADHD heikentää liikenneturvallisuutta, mutta hoidolla tätä haittaa voidaan vähentää. ADHD:n asianmukainen lääkehoito, ml. stimulantit, saattaa jopa parantaa ajosuoritusta, eikä itsessään ole este ajoluvalle.”
Lastenpsykiatrian ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri Pekka Räisänen
Lokakuu 12, 2025
8c1fd1f6_102025
