ADD, tarkkaamattomuus nuorella

ADD, tarkkaamattomuus nuorella

Tarkkaavuushäiriö-diagnoosi on herättänyt keskustelua asiantuntijoiden piirissä, ja eri diagnoosiluokituksissa häiriö on määritelty eri tavalla. Näkemyserot ovat liittyneet kysymykseen, onko olemassa itsenäistä tarkkaavuushäiriötä, vai onko kyseessä alatyyppi häiriöstä, mihin liittyy ylivilkkautta. Diagnoosi-lyhenne, ADHD, tulee englanninkielisistä sanoista ”Attention Deficit Hyperactivity Disorder”.

Nykykäsityksen mukaan aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriöstä voidaan tunnistaa kolme esiintymismuotoa sen mukaan, täyttyvätkö sekä tarkkaamattomuus- että yliaktiivisuus-impulsiivisuuskriteerit vai pelkästään tarkkaamattomuuskriteerit tai yliaktiivisuus-impulsiivisuuskriteerit. Vuonna 2017 julkaistu ADHD:n Käypä hoito-suositus esittää, että näistä kaikista esiintymismuodoista käytettäisiin diagnoosinumeroa F90.0 Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö ja että esiintymismuoto kuvattaisiin sanallisesti ”yhdistetty, tarkkaamaton tai yliaktiivis-impulsiivinen”. Näin englanninkielisistä sanoista ”Attention Deficit Disorder” tuleva lyhennys ADD kuvautuu suomalaisessa nykydiagnostiikassa diagnoosilla F90.0 ADHD (tarkkaamaton).

Tarkkaamattomuus näkyy lapsella pienestä pitäen. Sen on huomattu olevan tytöillä yleisempää kuin pojilla. Tarkkaamattomuudesta kärsivä potee keskittymisvaikeuksia ja tarkkaavuuden säätelyn ongelmia. Hän unohtelee, unelmoi ja vaipuu usein omaan maailmaansa. Hänen on vaikea aloittaa toiminta, etenkin, jos tekeminen ei ole mieluista. Hän hidastelee. Tekemisiä on vaikea suunnitella ja viedä johdonmukaisesti eteenpäin. Ajatus karkaa ja työskentely muuttuu poukkoilevaksi. Tehtävistä ei tule valmista tai ne valmistuvat viime hetkillä. Muisti pätkii. On vaikea muodostaa rutiineja. Tämä kaikki haittaa tietysti toimintakykyä ja esimerkiksi koulu- ja työtehtävistä selviämistä.

Tarkkaamattomuusoireinen nuori häiriintyy herkästi ulkoisista ärsykkeistä ja toiminta keskeytyy, kun jotakin muuta tulee mieleen. Tarkkaamattomuus ei tarkoita kuitenkaan sitä, että nuori ei kykene keskittymään mihinkään. Päinvastoin. Tarkkaamattomuudesta kärsivä nuori voi sulkea ulkomaailman ympäriltään kokonaan, kun on tekemässä jotakin, minkä kokee mieluisana tai kiinnostavana. Tällöin hän toimii kuin ei kuulisi puhuttelua ollenkaan. Hän voi hurahtaa täysin esimerkiksi tietokoneella pelaamiseen.

Nuori voi kyetä kahdenkeskiseen keskusteluun, mutta ryhmässä tarkkaavuus herpaantuu. Nuori voi vaikuttaa vuorovaikutustilanteessa välinpitämättömältä, kuin asia ”ei voisi häntä vähempää kiinnostaa”.

Usein tarkkaamattomuudesta kärsivällä on uniongelmia. Unirytmi on siirtynyt myöhäisempään kellonaikaan ja nukahtamisongelmat ovat tavallisia. Tämä taas aiheuttaa päivällä väsymystä, mikä tuo omat lisämurheensa koulunkäyntiin tai työssä selviämiseen.

On tavallista, että tarkkaamattomuutta poteva nuori saa huonoa palautetta tekemisistään, mikä vain pahentaa asiaa. Se heikentää itsetuntoa ja myös masentaa ja ahdistaa. Tarkkaamattomuusoireiden merkitys korostuu nuoruusiässä, koska nuorelta odotetaan lisääntyvästi vastuunottoa ja itsenäisyyttä.

Kun ylivilkkaus ja häiriökäyttäytyminen ovat näkyviä oireita, mitkä saavat huomiota ja huolestuneisuutta koulussa ja kotona, ne johtavat F90.0 ADHD (yhdistetty tai yliaktiivis-impulsiivinen) diagnoosin saamiseen. Mutta F90.0 ADHD (tarkkaamaton) diagnoosi sen sijaan voi oireiden luonteen takia viivästyä myöhempään ikään. Tarkkaamattomuutta voidaan pitää laiskuutena ja huolimattomuutena, ja nuori saa kärsiä käyttäytymisensä seuraukset ”omissa nahoissaan”, vaikka hän ei mahda toiminnalleen mitään. Nuori alisuoriutuu koulussa ja töissä. Sosiaaliset suhteet katkeilevat ja nuori voi jäädä yksin. Monesti harrastukset jäävät kesken.

On tavallista, että lapsuuden ylivilkkaus vähenee nuoruusiässä. Tällöin ADHD:n diagnoosimuoto voi muuttua yhdistetystä tai yliaktiivis-impulsiivisesta tarkkaamattomaksi.

Monesti jo diagnoosin saaminen koetaan helpotuksena.  Keskittymistä helpottaa selkeät ohjeet, joita annetaan yksi kerrallaan. Katsekontakti auttaa. Tehtävät on hyvä pilkkoa osiin. Nuori hyötyy kiittävästä palautteesta, kun hän on onnistunut tekemisissään. Järjestelmällisyys on hyvästä. Psykoterapia voi olla tarpeen, koska tarkkaavuushäiriöön liittyy usein oheissairastavuutta. Tarkkaamattomuuden lääkehoito on jotakuinkin samanlaista kuin ADHD:n yhdistetyn tai yliaktiivis-impulsiivisen muodon. Stimulantit ovat ensisijaisia, metyylifenidaatti on käytetyistä lääkkeistä tavallisin.

On tärkeää, että diagnostiikka on tehty huolella. Lääkehoidon tehoa ja mahdollisia haittavaikutuksia tulee seurata ja arvioida säännöllisesti. Usein lääkehoito on pitkäaikainen.

Tarkkaamattomuusoireet näkyvät yksilöllisesti ja niiden aiheuttama haitta vaihtelee. Myös hoidon on oltava räätälöityä, niin että nuoren kokonaistilanne otetaan huomioon.

Dosentti, psykiatrian ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri Kirsi-Maria Haapasalo-Pesu

Helmikuu 5, 2018

 

Share on Facebook211Share on Google+0Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn0